merry fucking x-mas ja sitä rataa

Näin joulupäivänä voin vihdoinkin huokaista jo helpotuksesta, koska tämä jokavuotinen kärsimysjuhla alkaa olla ohi. Ja huomaatte varmasti tämän lahja-kuvien runsauden, tuossa tosiaan meikäläisen joululahjat. Ei sillä etten olisi tyytyväinen noihin,olen mä, mutta musta on silti sinänsä tosi vituttavaa kuinka joulu on lähinnä vaan hirveää kulutusjuhlaa ja missä tahansa sosiaalisessa mediassa olenkin niin vastaan tulee kuinka porukka saanut iphoneja, lentolippuja, kalliita vaatteita, ipadeja ja vaikka mitä. Tosin saan mä kyllä mun varsinaisen lahjan rahana sitten vähän myöhemmin, mutta niin. Ei muuta voi sanoa kuin että luojan kiitos joulu on vain kerran vuodessa, useammin vietettynä tämä vain vituttaisi turhan paljon. Okei tämä vituttaa nyt jo ihan liikaa.

turha, paska elämä

Mä oon tässä parin päivän aikana miettinyt että mitä helvettiä mä oikein elämältäni haluan. Mitä mä tuun olemaan viiden tai kymmenen vuoden päästä. Välillä mä pelkään etten mä ole silloin yhtään mitään, olen vain samanlainen niin kuin nyt. Mä oon aina ajatellut että joskus vielä mä muutun, joskus vielä mä olen jotain. Haluan olla jotain mistä voin olla oikeasti ylpeä. Haluan olla tyytyväinen itseeni ja elämääni. Jotenkin tällä hetkellä toi vaan tuntuu ihan hirvittävän epärealistiselta tavoitteelta.

Mun haaveena on vielä joskus muuttaa Helsinkiin ja ostaa oman pienen asunnon jostain vanhasta kerrostalosta. Haluan työn josta mä oikeasti pidän, ja haluan jonkun kivan tytön mun kanssa asumaan, ja lemmikkisiili tai kissa on ihan ehdoton. Haluan kivan kaveriporukan jonka kanssa tehdä asioita, ja ylipäätään haluan sosiaalisen elämän. Jotenkin mun päähän on syöpynyt ajatus että sitten kun mulla on nuo asiat sellaisina kun olen ne kuvitellut, niin mä olen onnellinen. Sitten mulla on kaikki mitä mä ikinä olen halunnut. Todellisuudessa mä tiedän että ei asiat noin mene. Ei nuo asiat mua tee onnelliseksi, eivät ne tee minusta sitä jotain.

Tällä hetkellä mua turhauttaa ihan mielettömästi. Tuntuu ettei mun elämässä ole mitään sisältöä, eikä mitään käsitystä mistään. Koulu menee miten menee, ja harkitsen vakavasti siirron hakemista jos tämä jatkuu tälläisenä. Mulla ei ole kaveripiiriä, eikä edes sosiaalista elämää. Tällä hetkellä mun elämä on kaikkea muuta paitsi sitä mistä olen haaveillut. Ihmiset sanovat että mä olen vasta 16, mulla on vielä koko elämä edessäni. Kyllä mä sen tiedän, mutta mä haluan sen elämän just nyt heti. Mä vaan haluaisin elää ja olla onnellinen.

Ja luvan jos saisin, sun kyynelees kuivaisin

Tänään mä oon vaan istunut puolialasti porukoilla huoneessani, ottanut itsestäni epämääräisiä kuvia, juonut liikaa kahvia ja laulanut Juha Tapiota. En muistanut että sen miehen biisit on näin ihania oh god. Niin ja tosiaan tänään on torstai, eli oikeesti mun pitäisi olla koulussa, mutta koska mulla oli tiistaina niin helvetin kipeä olo, porukat käski mut tänne koska yleensä mulla nousee kuume niin korkealle etten pääse sängystä ylös, joten parempi olla täällä. Tosin ei mulla se kuume sitten kunnolla noussut, joten nyt mulla on vaan ihan vitun lusmu olo. Ja mun tekisi mieli hakea vielä lisää kahvia, enhän mä olekaan sitä juonut vasta kun 5 kuppia. Ja nälkäkin mulla olisi mutta oon liian laiska noustakseni tästä sängystä. Välillä mä oikeasti mietin että mitä helvettiä mä meinaan elämälläni tehdä, tällä hetkellä ei koulukaan kiinnosta ja illat vietän yksin kotona. Ehkä mä voisin harkita ryhdistäymistä tässä pikkuhiljaa.

Hullu fanityttö

Mä taisin joskus pienessä mielessäni luvata että tähän blogiin en ikinä tule laittamaan instagram kuvia, mutta joo, tässä sitä nyt ollaan.

[1]Tosiaan, viikonlopun olin porukoilla keskellä ei mitään, ja perjantaina raahasin perseeni jennille koska orjuutin sen värjäämään mun juurikasvun. Sinänsä semiturha värjäys sekin oli, koska voisin opetella ostamaan oikean väristä hiusväriä eh. [2&3] Sunnuntaina mä jouduin tekemään opiskelija-elämän köyhyyden takia yhden elämäni isoimmista virheistä. Päätin nimittäin lähteä uhmaamaan itseäni, ja mennä Helsiinkiin myymään mun Bring Me The Horizonin ja Pierce The Veilin keikkalipun. Vieläkin mä täällä kieriskelen tuskissani, ja itken sitä kuinka lähellä oli etten päässyt näkemään niitä. Mutta pakollisena ihkutuksena mainittakoon että jokatapauksessa mä pääsin koskemaan Pierce The Veilin laulajaa ja sain kuvan siitä!!! Jesus fucking christ, se pelasti mun päivän. Niin ja onhan rahakin aina ihan kivaa. [4] ....Ja kun rahaa tulee sitä myös menee, nimittäin tänä aamuna päätin olla ahkera opiskelija ja lintsata koulusta ihan vaan jotta sain heti ensimmäisten joukossa ostettua lipun All Time Lowin helmikuun keikalle. Mä saatoin ehkä vähän alkaa itkemään kun tuo lippu mun sähköpostiini tuli, mä oon kerran aiemmin tuon bändin nähnyt, ja mä melkein kiljun nyt jo koska tiedän että 2 kuukautta niin nuo jätkät on taas mun edessä, oh god.

The anchorproject 124

On December 4th draw an anchor on your wrist if you suffer from depression, anxiety, eating disorders, suicidal thoughts, self harm, or any other mental illness. You can also participate to support others. The anchor symbolizes that you are stronger than these things trying to weight you down. 

Mä en luultavasti ole paras ihminen tästä aiheesta mitään sanomaan, mutta mä nyt ajattelin tuoda tämän täällä esille. Kyllä, itsellänikin tuo ankkuri tällä hetkellä on ranteessani, niin muiden kuin itsenikin takia. Vaikka ei yhdellä ankkurilla ranteessa sinänsä mitään vaikutusta mihinkään ole, niin onpahan se kuitenkin nyt siinä muistuttamassa ihmisiä siitä kuinka paljon ihmiset kärsivät pahasta olosta. Välillä tuntuu etteivät ihmiset oikeasti ymmärrä kuinka monet kärsivät jollain tapaa mielenterveysongelmista, ja niitä pidetään usein lähinnä vitsinä, vaikka ei se todellakaan sitä ole. Itse olen seurannut masennusta lähipiirissäni koko elämäni, ja voin sanoa että en toivo sitä kenellekkään. Se satuttaa sekä henkilöä itseään ja hänen läheisiään niin paljon. Mulla oli mielessä jotain ehkä melkeinpä järkevää sanottavaa vielä tästä, mutta mä menen aina tosi lukkoon puhuestani tästä aiheesta, joten te ihmiset siellä ruudun takana jotka kärsitte jostain vastaavasta, ootte mahtavia ja mä todella toivon että elämä helpottuu jossain vaiheessa. 

The fresh new start tai jotain sinne päin

Okei tämä on nyt sitten kai se kuuluisa Fresh new start joka aika monen bloggaan kohdalla on jossain vaiheessa tullut vastaan. Mä totesin että mun edellisellä blogilla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta, joten päätin sitten aloittaa aivan alusta. Tappelin tän ulkoasun kanssa vähintään kolmetuntia, eikä se siltikään ole valmis, joten siihen tulee vielä tulevaisuudessa muutoksia. Mulla ei kyllä ole käsitystäkään mihin suuntaan tämä blogi alkaa kehittyä, mutta sen näkee sitten! 

Mä en nyt oikein tiedä että pitäisikö mun kirjoittaa itsestäni jotain vai ei, sillä koskaanhan ei voi tietää vaikka joku uusi lukijakin jotenkin sattuisi mun blogiini eksymään. Mutta jos nyt joku eksynyt raukka tänne päätyy, niin mä siis olen maailman kuivimman huumorintajun omistava 16-vuotias tyttö Lahdesta jonka jutuissa ei yleensä ole päätä eikä häntää. Mulla on paha tapa fanityttöillä lähestulkoon yhtä vakuuttavasti kun 13-vuotiaat tr00-emot ja koukkuunnun ihan liian helposti kaikkiin mahdollisiin telkkari-sarjoihin. Ja kuten varmaan huomaatte, olen enemmän kuin paska kirjoittamaan itestäni. Kuitenkin voisin vielä todeta olevani oikeasti ihan kiva ihminen! Tästä nyt ei ehkä hirveästi saanut mitään irti, joten kävi mielessä että voisin tehdä ehkä jossain vaiheessa postauksen itestäni jos joku haluaa musta lisää tietää? Kommentoikaa vaikka jos teillä on jotain sanottavaa tai ideoita tai ihan mitä vaan, kaikki kelpaa!!